Ensimmäisen Metallimessun toteuttanut työryhmä: Markus Korri, Jukka Valkama, Mikko Saari, Juhani Palttala ja Haka Kekäläinen edessä. Kuvan otti Erne Hakala keväällä 2006 Temppeliaukion kirkossa.

 

Metallimessun synty

Miten kaikki siis alkoi? Tässä infoessee tapahtumien kulusta.

Helsingin seurakuntayhtymä ja Kirkon lähetystyön keskus järjestivät Heviseminaarin tyyliin sopivassa paikassa, Tuomiokirkon kryptassa 5.10.2005. Sen tarkoituksena oli alan asiantuntijoiden alustusten pohjalta tutkia, puntaroida ja keskustella raskaamman musiikin roolia ympäröivässä yhteiskunnassa sekä kristinuskon ja kirkon roolia siihen. Pastori Teemu Laajasalon juontamassa tilaisuudessa olivat asiantuntijoina TT, Thunderstone-basisti Titus Hjelm, TM Jussi Sohlberg sekä kristillisen metallin pioneeri (Deuteronomium, Vaskikäärme) Manu Lehtinen. Asiantuntijat esitelmöivät tilaisuuden aluksi heavy metalista ilmiönä käsitellen myöskin kattavasti sen alakulttuureja aina ääriblackmetalista goottiskenen kautta kristilliseen metalliin.

Alustusten jälkeen oli paljolti tilaa puheenvuoroille sekä yleisökysymyksille. Eräs teema, joka nousi esiin, oli mahdollinen metallimusiikin keinoin järjestettävä jumalanpalvelus. Olisiko moinen edes teoriatasolla mahdollista? Yleisön joukosta nousi asiantunteva käsi, kenen haltija kertoi Saksassa järjestetyistä vastaavanlaisista jumalanpalveluksista. Juontaja Laajasalo esitti hypoteettisesti ”olisikohan tässä toimintamallia meillekin”? Paikalla oli muutamakin asiasta jo ennalta innostunut hahmo, ketkä nostivat käsiään. Tilaisuuden jälkeen seurasi pikainen palaveri Haka Kekäläisen, Mikko Saaren ja Jukka Valkaman kanssa. Sovittiin, että tästä lähdetään.

Asia hiipui työkiireitten ja muiden tekosyiden takia toviksi. Yksityishenkilön ylläpitämä keskustelupalsta Metalliunioni, www.metalliunioni.com mikä on Suomen laajin kristillisen metallikansan porinapata, oli merkittävässä roolissa kun asiaa ryhdyttiin kyseisellä forumilla joulukuussa 2005 aktivoimaan uudestaan. Virkistyminen puolentoista kuukauden tauon jälkeen oli välitöntä. Syksyisessä Heviseminaarissa aktiivisena olleet tahot kokoontuivat tammikuussa 2006 ensimmäiseen linjauspalaveriin, jonka nuorisotyönohjaaja Mikko Saari kutsui kokoon. Musiikkihahmot Markus Korri ja Juhani Palttala olivat tällöin mukana. Ensimmästä kertaa kunnolla naamakkain nähneet tahot totesivat, että tämä on juttu mitä kannattaa lähteä tekemään.

Työryhmä lähestyi Tuskafestivaalien organisaatiota hetikohta ensimmäisen palaverin pidettyään. Tuskan järjestelijätahot ilmaisivat heti olevansa mukana asiassa. He pitivät messuajatusta hyvänä ja sanoivat heti kärkeen sen, että on hienoa että järjestetään genreen kuuluvia tapahtumia mihin vaaditaan ammattiosaavuutta. Saimme samantien vahvistuksen siitä, että Metallimessua puffataan Tuskan omien informaatiokanavien kautta.

Helsingin Temppeliaukion kirkossa 29.6.2006 järjestetty ensimmäinen Metallimessu oli yleisömenestys. Kirkko tuli täyteen (800 ihmistä) ja ulkopuolelle jäi turvallisuussäädösten takia 300 ihmistä. Itse messu onnistui tekijöiden mielestä erinomaisesti ja samaa kieltä puhuivat yleisöpalautteet niin vieraskirjan kuin yksilöidymmänkin palautteen kautta.

Messun toteuttajat pitivät palaverin messun jälkeisellä viikolla. Todettiin, että näitä kannattaa jatkaa. Rauhallinen rytmiikka koettiin kuitenkin hyväksi. Järjestyksessään toinen Metallimessu pidettiin samaisessa kirkossa 9.2.2007 ja se tuli niinikään täyteen – tällä kertaa kaikki halukkaat mahtuivat sisään. 

Siitä eteenpäin Metallimessuja on järjestetty tihenevässä määrin eri puolella Suomea, etupäässä tilaustyönä. Tähän mennessä (syyskuu 2008) pidettyihin messuihin (18 kpl) on osallistunut yhteensä 12 500 ihmistä.



2017

- pe 17.2 klo 19 Helsinki, Temppeliaukion kirkko
- la 18.3 klo 20 Turku, Mikaelin kirkko
- la 30.9 klo 16 Kerimäki, Kerimäen kirkko
- to 2.11 klo 19 Helsinki, Temppeliaukion kirkko




(i) = Pohjanmaan työryhmä
(ii) = Tampereen työryhmä
Muut messut Metallimessu ry:n tuottamia