Kun tulet Metallimessuun, tulet jumalanpalvelukseen. Se ei ole konsertti, ei spektaakkeli, ei keikka. Se on jumalanpalvelus.

Sana ”messu” vaatii hiven selvittämistä. Kristillisessä kielenkäytössä sana messu tarkoittaa jumalanpalvelusta, jossa jaetaan ehtoollista. Mikäli jumalanpalveluksessa ei jaeta ehtoollista, sen titteli on ”sanajumalanpalvelus”.

Messuun liittyy muutama olennainen osio, mitä ilman se ei olisi nimensä mukainen.

Synnintunnustus on aika alussa. Siinä kukin messukävijä voi hiljentyä omien tuntemuksiensa mukaan. Tunnustuksen jälkeen seuraa papin julistama synninpäästö.

Saarna liittyy viikoittain vaihtuviin kirkkovuoden teemoihin. 

Yhteisen esirukouksen on koostanut messun diakoni.

Ehtoollinen vietetään luterilaisen kaavan mukaan. Jokainen, ken tuntee tarvetta tulla ehtoollispöytään, tervetuloa. Valmistelutyöryhmä ei halua laittaa kenellekään esteitä – pikemminkin kutsua. Pari kertaa ollaan vietetty Metallimessua, jossa ei ole ollut ehtoollista (Jyväskylän messu lokakuussa 2007 tapahtuman yhteiskristillisen luonteen takia ja Mäntsälän messu elokuussa 2008 koululaiskirkko-luonteen vuoksi).

Summa summarum. Jumalanpalvelus ei ole ensisijaisesti tapahtuma missä ihmiset kokoontuvat palvelemaan Jumalaa, vaikka sitäkin tietenkin tapahtuu. Jumala palvelee ihmistä jumalanpalveluksessa sanallaan. Syntiset kokoontuvat ja anovat anteeksiantoa, ylistystä halajavat saavat laulaa ylistystä, opetusta kaipaavat saavat sanaa ja loppujen lopuksi me kaikki saamme kaikkia näitä.



2017

- pe 17.2 klo 19 Helsinki, Temppeliaukion kirkko
- la 18.3 klo 20 Turku, Mikaelin kirkko
- la 30.9 klo 16 Kerimäki, Kerimäen kirkko
- to 2.11 klo 19 Helsinki, Temppeliaukion kirkko




(i) = Pohjanmaan työryhmä
(ii) = Tampereen työryhmä
Muut messut Metallimessu ry:n tuottamia